Turkuenergia

Toimitusjohtajan katsaus 2021

Ihan tässä, katse tiukasti huomisessa

Vuosi 2021 oli pandemiasta huolimatta Turku Energialle monin tavoin menestyksekäs. Toteutimme liiketoimintaamme onnistuneesti, toimitusvarmuutemme oli erinomaista ja hinnoittelumme kilpailukykyistä. Kun lisäämme tähän vielä paikallisen ja päästöttömän energiantuotannon, saamme tulokseksi Suomen tyytyväisimmät asiakkaat.

Vuosi 2021 oli liiketoiminnallisesti ja myynnillisesti onnistunut vuosi, ja saavutimme hyvän tuloksen. Turku Energia -konsernin liikevoitto ja liikevaihto kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Tulokseen vaikuttivat muun muassa poikkeuksellisen kylmä vuosi ja talouden noususuhdanne, jotka nostivat sähkönkulutusta ja lisäsivät lämmön myyntiä.

Pandemia leimasi edelleen vuotta, mutta toimintaamme se vaikutti melko vähän. Turku Energia vastaa yli 200 000 Turun seudun asukkaan sähköstä ja kaukolämmöstä. Energiayhtiönä meillä on vastuu yhteiskunnallisesti kriittisistä toiminnoista ja yksi keskeisistä tehtävistämme on varmistaa huoltovarmuus eli varautua erilaisiin kriisi- ja häiriötilanteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on valmius työskennellä tehokkaasti myös pandemiatilanteessa tai nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa. Jatkoimme edellisvuoden tavoin tiukkoja koronarajoitustoimia ja pystyimme välttämään monet tartuntaketjut. Toimistohenkilökuntamme työskenteli pääosin etänä. Tänä vuonna olemme muuttaneet uusiin, moderneihin toimitiloihin Turun Itäharjulle, joissa jatkamme monipaikka- ja hybridityötä.

Kohti hiilineutraaliutta

Vastuullisuus on yksi strategiamme kulmakivistä. Päämääränämme on hiilineutraali energiantuotanto, jota kohti olemme jo pitkään määrätietoisesti kulkeneet. Olemme jo kahdenkymmenen vuoden ajan investoineen uusiutuvaan energiantuotantoon. Vuonna 2021 75 prosenttia kaukolämmöstämme tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä. Luku laski hieman edellisvuodesta, sillä jouduimme kylmän talven vuoksi käyttämään ennakoitua enemmän fossiilisia polttoaineita. Tavoitteenamme on kuitenkin luopua kivihiilen käytöstä lämmön perustuotannossa jo tänä vuonna. Energiantuotantomme tulee olemaan täysin hiilineutraalia vuonna 2029.

Suomen tyytyväisimmät asiakkaat

Yhtenä vuoden upeimmista saavutuksista voi pitää sitä, että asiakkaamme arvottivat meidät asiakastyytyväisyydessä toimialan ykköseksi. Turku Energian sähkönmyynnin kuluttaja-asiakkaat sijoittuivat Epsi Ratingin tekemässä tutkimuksessa kaikilla mitatuilla osa-alueilla keskitason yläpuolelle ja kokonaisarvioinnissa sijalle yksi. Maanlaajuisessa kaukolämmön asiakastyytyväisyystutkimuksessa Turku Energian kaukolämpö saavutti kakkossijan. Kestävää kehitystä mittaavassa indeksissä Turku Energia oli paras. Uusiutuvaa energiantuotantoamme ja sen vaikutusta ympäristömme tilaan todella arvostetaan asiakkaidemme keskuudessa.

Huippuluokan asiakastyytyväisyys ei ole syntynyt itsestään, vaan tulos on edellyttänyt valtavasti työtä, jossa jokaisella konsernin työntekijällä on oma tärkeä roolinsa. Turkuenergialaiset tekevät työtään suurella sydämellä. Asiakaspalvelumme pelaa, kalustomme, koneemme, laitteemme ja verkkomme toimivat ja teemme jatkuvasti parannuksia palveluihimme ja työtapoihimme. Tuloksena on toimitus- ja huoltovarma yhtiö, joka tuottaa energiaa ja sähköä päästöttömästi ja paikallisesti kilpailukykyisillä hinnoilla.

Haluan kiittää lämpimästi henkilökuntaamme, asiakkaitamme ja kaikkia sidosryhmiämme. Katseemme on huomisessa, asiakkaissamme ja koko Turun seudun hyvinvoinnissa.

Timo Honkanen
toimitusjohtaja